sunnuntai, 4. maaliskuuta 2012

Muutoksen aika

Tämä blogi vaatii jotain muutosta. Siksipä se muuttaa nimeä ja osoitetta.

Kunhan uuden blogin ulkoasu on valmis niin linkitän sen tänne. Aiheet tosin pysyvät samoina.
Ihan itte tehtyjä ja jotain muilta lainattua.

Älkää karatko minnekään :-)

maanantai, 27. helmikuuta 2012

Julkinen lupaus

Joku viisas on sanonut, että kun lupaat julkisesti jotain niin lupaus on helpompi pitää.

Tämä on lupaus lähinnä itselleni. En ole ylipainoinen mutta oman fiilikseni takia haluan painosta pois 5 kiloa, neljäkin riittäis. Niimpä aloitin sen tänään. Ruokapäiväkirjan pitämisen.

keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

Kaikkea

Töissä :-)
Meiltä löytyy kyllä vaikka mitä.

tiistai, 21. helmikuuta 2012

Kotimatka

Tiistai on kävellen kotiin päivä.

Tänään alkoi kevät.

Kotimatka kulkee pienen hautausmaan ohitse.

Aurinko saa värit niin kauniiksi.
Linnutkin asustaa keväällä pareittain.
Joku muukin oli kävellyt kotiin.
Olis voinut hiihtääkin kotiin.

Lumi tekee taidetta.

tiistai, 14. helmikuuta 2012

Lainaus lankalauantailta

Nyt tuli vastaan niin ihana idea, että on pakko lainata Lankalauantai blogia.

Mummonneliöessu.


Tämä lienee pakko kokeilla vaikka tuo virkkaaminen ei olekaan ihan suosikki. Mutta nämä neliöt menee kun niissä ei tartte kauheesti ajatella ja voi käyttää mitä ihanimpia värejä.

lauantai, 21. tammikuuta 2012

Converse ja mandariini

Jonkin sortin blogihiljaisuus ollut, on niin paljon kaikkea mielenkiintoista, että blogi kärsii siitä. Haittaakse ?


Tein converset, neulomalla tietenki. Ja conversen merkki pitää tietty olla, sekin ihan itte tehty. Sukat kokoa 43, toiset siniset on kokoa 26...mutta unohdin ottaa kuvan ja ne lähti Ouluun, pitänee pyytää kuva kun ovat kummipojalla jalassa...toivottavasti koko on sopiva.
Töissä joudun/pääsen surffaileen aika paljon netissä ja päädyin sivulle The Soap Dispensary.
Heidän blogistaan löytyi ihana juttu, jota oli pakko kokeilla. Mandariinista tehty kynttilä. Onnistuu ihan kotikonstein kun ei tarvita muuta kuin mandariini ja oliiviöljyä...tai varmaan käy mikä tahansa öljy. 

Näyttää pimeässä tosi kivalta. 

keskiviikko, 4. tammikuuta 2012

Voi tätä veden määrää

Yleensä ilmat saa mun puolesta olla mitä on, mutta nyt alkaa jo kaipaamaan aurinkoa. Ja ei edes mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan sitä aurinkoa mistään. Paitsi jos irtisanoo itsensä ja muuttaa jonnekin aurinkoon ja lämpöön. Mutta eipä liene sekään tällä hetkellä ihan realistinen ajatus.

Töissä ihan ok ja tykkään siitä mitä teen....mutta onko aina ja pakko kaikilla työpaikoilla tulla vääntöä ihmisten kesken. Monta kertaa olen päättänyt olla välittämättä ja murehtimatta toisten puolesta, mutta taas tietyt asiat mietityttää. Millä sitä saisi kovetettua itsensä niin, että tekee työnsä eikä kanna niin kovin huolta työkavereiden hyvinvoinnista ? Siinä kun on aina vaarana se, että alkaa itsekin voimaan huonosti jos koko ajan kuuntelee muiden murheita. Leelian leposohvana oleminenkin on pitemmän päälle rasittavaa :-) Pitää kaivaa taas jostain se tietyn tyyppinen itsekkyys esille.

Sade senkun jatkuu, jos ei saada aurinkoa niin saisko tuon sateen edes lumena kiitos.